Marsulamme
Marsula on nyt paikoillaan:

Olen aina haaveillut kunnollisesta marsulasta, jossa olisi vihdoin sellaiset tilat, että marsuilla olisi suuret kerroshäkit ja aina osa marsuista saisi juosta vapaana. Etsin koko kesän 2006 työmaaparakkia tai vastaavaa sen jälkeen, kun muutimme tänne Nurmijärvelle. Ihailin aina erään naapurimme pihalla olevaa kahden hevosen tallia ja kun kuulin talon, jonka pihalla talli oli, olevan myynnissä, otin yhteyttä välittäjään. Sitä kautta sain tiedon omistajalle olevani siitä kiinnostunut ja eipä tuosta mennyt kuin reilu viikko, niin nosturiauto sen toi muutaman sata metriä tänne pihamaallemme.
Mitat rakennuksessa on 6 x 3m, eli tilaa on 18m2. Talli on rakennettu todella hyvin (rakentaja on itse kirvesmies) ja se on lämpöeristetty, siellä on ilmastoinnin mahdollisuus ja lattiat ovat kunnolliset ja juuri sopivat tähän tarkoitukseen (kestiväthän ne hevostakin). Tällä hetkellä on rakentaminen menossa itse karsinaan ja näillä näkymin toinen puoli tallista jää ainakin toistaiseksi lämpimäksi varastotilaksi. Kuitenkin jo tuohon toiseen karsinaan mahtuu marsuja noin 100 tilaviin häkkeihin, joita parhaillaan Tuomas rakentaa. Rakentaminen edistyy rauhalliseen tahtiin, koska Tuomas ehtii tehdä sitä vain viikonloppuisin. Ensimmäiset marsut kuitenkin ovat jo uusissa kerrostaloissaan, eli muutama 58cm x 185 cm häkki on jo valmis. Suurin osa marsuista asuu jo marsulassa, joskin vielä tehdashäkeissä tai Ikean laatikoissa, mutta toivottavasti kesään mennessä kaikki ovat jo muuttaneet upouusiin uudistuotantokerrostaloihinsa :)
Marsulan siirtäminen.




