Sissi
Sissi on nykyään jo "iso" tyttö ja näin 11 kuukauden iässä osaa jo kontata lujaa ja seistä ja kävellä tukea vasten. Suussa on kaksi hammasta. Kaikki on sujunut kivasti ja Sissi on kehittynyt huimaa vauhtia kohti pikkutyttöä, joka pääsee tutkimaan maailmaan pian kahdella jalalla

Sissin alkutaipale
Meistä tosiaan tuli yllättäen isä ja äiti jo 22.7.2006, kun Sissi päätti haluta tulla maailmaan 6 viikkoa etuajassa. Kävimme reilun kaksi viikkoa Kätilöopistolla lastenosastolla hoitamassa Sissiä, mutta nyt hän on jo sen verran iso tyttö, että asuu jo kotonamme normaalin vauvan tapaan. Sissin mitat olivat 1990g, 42cm ja pipo 30cm.
Kuvassa Sissi 1 vrk. Tässä vaiheessa vielä kaikki oli epävarmaa ja Sissi täynnä letkuja. Nenänasaali
antaa lisähappea ja kanyyli vie ravintoa suoraan suoneen..

Alla Sissi punnittavana n. 5 vk ikäisenä.

Nyt Sissi jo hymyilee, mutta toisinaan sitä ollaan myös vakavana.

21.9.2006 Sissi sai kastetilaisuudessa nimen Cecilia Helmi Kaneli. Kutsumanimeltään Sissi on kuitenkin siis Sissi. Toinen nimi Helmi tulee Espanjan matkamme hotellin nimestä La Perla (= Helmi). Tuossa hotellissa Sissi sai alkunsa Almerian matkamme aikana 2005. Halusimme nimeen mukaan myös jotain erikoisempaa ja mukaan tuli Kaneli. Sissi on Suomessa 49:s tyttö, jonka yksi nimistä on Kaneli.
Marraskuussa 2006 matkustimme koko perhe Roomaan. Sissi teki siis ensimmäisen ulkomaanmatkansa hieman alle nelikuisena. Sissi oli kuitenkin melko rauhallinen matkustaja ja katseli usein ihmeissään Rooman menoa.


